12.07.2009 - 19:00
Ihan muuten vaan päätin tekaista mansikka-suklaakakun. Ja puoet siitä on jo huvennut...
Suklainen sokerikakkupohja, välissä survottua mansikkaa sekä kermavaahtoa jossa hieman sulatettua suklaata joukossa (plus vaniljasokeria ja sokeria). Kostutin maidolla.
Kuorrute on tehty sulatetusta suklaasta sekä kermavaahdosta. Päällä, kuten kuvasta näkyy, mansikoita.
On meinaan syntisen hyvää!

24.02.2009 - 15:37
Kokeilin ekakertaa ikinä (miksihän vasta nyt???) voidella pullat maitojauhe-vesi seoksella (1:1) ja aivan yhtä kaunis väri pulliin tuli kuin munallakin.

Lisäksi tekaisin vähän hillosilmiä. Perus haarukkaleipiä hillolla siis.
100g margariinia
1dl sokeria
1 muna
1/2tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
n.3 dl vehnäjauhoja
Margariini ja sokeri vatkataan vaaohdoksi, sekoitetaan muna joukkoon. Sekoitetaan jauhot ja vaniljasokeri sekä leivinjauhe keskenään ja lisätään "vaahtoon".
Paina keskelle kolo ja psitä siihen hilloa (itse käytin vattu-mansikkaa). 200 astetta uunin ylätasossa ja noin 10min.

23.02.2009 - 22:10
n.300g porkkanaa raasteena 1 tölkki ananasmurskaa (suurinosa mehusta valutettuna pois) 4,8dl vehnäjauhoja 1tl ruokasoodaa 1,5tl leivinjauhetta 0,5tl suolaa 1,5tl kanelia 4 munaa 3 dl sokeria n200ml öljyä 2tl vaniljauutetta
Sekoita jauhot, ruokasooda, leivinjauhe, suola sekä kaneli. Vatkaa munat vaahdoksi. Lisää sokeri vaahtoon ja vatkaa voimakkaasti. Lisää uute sekä öljy samalla vatkaten. Lisää kuivat aineet varoen joukkoon. Sekoita lopuksi porkkanaraaste sekä ananasmurska joukkoon siten, että ne juuri ja juuri sekoittuvat tasaisesti.
Paista uunin keskitasossa 175 astetta noin 30min. Suosittelen, että tämän kakun paistaa kahdessa eri vuoassa sillä kakun halkaiseminen on todella konstikasta.
Kuorrute/täyte
100g suolatonta voita 400g (2purkkia) philadelphia extra light tuorejuustoa 200g tomusokeria 1tl vaniljauutetta 1 sitruunan kuori raastettuna
Vatkaa voi ja tuorejuusto tasaiseksi. Siivilöi puolet tomusokerista joukkoon. Lisää sitruunankuori ja sekoita voimakkaasti. Tarkista maku. Lisää tomusokeria oman maun mukaan. Sitruunan maku vaikuttaa kovasti siihen, paljonko kuorrute vaatii tomusokeria. Kirpeä sitruuna vaatii tietysti enemmän.
Lisäksi laitoin kakun väliin semperin ananas-omena sosetta. Kostutusta kakku ei vaadi.
20.02.2009 - 16:14
Olen todennut jo jokin aika sitten, että parhaat pullat tulee joko veteen tehdystä taikinasta tai maitojauheesta tehdystä nesteestä. Pullat myös säilyvät huomattavasti pidempään (joskin täällä ne eivät säily mitenkään paria päivää pidempään sillä joku kumma käy herkuttelemassa...) ja ovat kuohkeampia.
Parhaat korvapuustit olen tehnyt veteen tehdystä taikinasta ja käyttänyt ihan kunnon voita enkä leivontamargariinia. Korvapuustien kanssa käytän muuten ihan laittoman paljon kanelia, mutta kukaan tässä huushollissa ei ole valittanut 
20.02.2009 - 08:13
Tässä ohje ehkä parhaaseen suklaakreemiin mitä tiedän, helppo valmistaa ja maistuu hyyyvältä 
1dl sokeria
0,5dl kaakaojauhetta
1dl kuohukermaa
2 keltuaista
150g voita (suolatonta tai vähäsuolaista, en ole huomannut eroa)
2 valkuaista
1tl vaniljasokeria
sekoita kattilassa sokeri ja kaakao, lisää kerma ja keltuaiset. Kiehauta sekoittaen. Jäähdytä hyvin.
Vatkaa pehmeä voi vaahdoksi, lisää jäähtynyt seos vähitellen. Lopuksi sekoita joukkoon valkuaiset yksitellen ja mausta vaniljasokerilla.
Olen joskus lisännyt kattilaan hieman pikakahvijauhetta ja se toimii myös hyvin. Käytän kreemiä kääretortuissa ja kakuissa 
16.02.2009 - 16:07
Olen ajatellut taas synttärikakkuani ja ajattelin että tekisi persusokeriakkupohjan, täytteeksi mansikka-vattu-hilloa ja mokkakreemiä. Ainut vain että ohjeita on ihan liikaa enkä kiusallanikaan muista mikä ohjeista oli hyvä!
Pitää joko testailla tai vetää säkällä...
11.02.2009 - 10:51
Kun on pahapäivä, pitää pulla mielen korkealla vaikka vähän ketuttaisikin 
Tekaisin pellin vaniljakreemipullia ja katosivat parempiin suihin hyvin nopeasti. Hädintuskin ehdin yhden nauttia itse  
14.01.2009 - 16:27
Maaliskuussa tämä rouva taasen vanhenee (vaikka eipä tuo 26 vielä ole vanhaa nähnytkään, hyvä kun murkkuikä on ohitettu ) ja rakas mieheni kyseli, hieman vitsillä, että jokos olen miettinyt millaisen kakun aion vääntää. Minäpä siihen ihan pokkana vastasin, että totta kai olen miettinyt! Ja niin olenkin. Tällä kertaa meidän perheen prinsessa (vaikka mies tituleeraa minua lähinnä kaikkeuden kuningattareksi) aikoo tekaista kenkälaatikon. En tosin vielä tiedä teenkö avonaisen laatikon josta näkyy uudet kengät vai kiinni olevan laatikon jonka päällä olisi kenkä
Voinee päätellä, että kengät ovat yksi minun heikkous...
Sekin on vielä vähän auki, millaisen kakun noin yleensä ottaen haluan. Mietin vähän versiota käpykakusta, mutta pitää miettiä.
14.01.2009 - 09:34
Alkuunsa muutama kuva herkuista, jotka ovat kadonneet parempiin suihin jo aikaa sitten.
Viimevuoden synttärikakkuni. Ensimmäinen pikeerimassa-tiara joka jopa pysyi kasassa! Valitettavasti kuva vääristää kakun värejä.

Poikani ensimmäinen nimpparikakku.

Elämäni ensimmäinen hiivaleipä.

Sitten toinen autokakkuni koskaan. Tämä meni kummipojalle.

Sitten muutamia jouluisia pipareita jotka menivät veljen perheelle.

13.01.2009 - 19:30
Tekaisinpa oman blogin leipomuksillenikin.
Elikkäs täällä kirjoittelee 25-vuotias jöötinretku. Jauhoisessa keittiössä pyörii jaloissa rakas taaperoni ja valmiita leipomuksia saan jakaa myös iki-ihanan mieheni kanssa.
Mikään mestari en ole, mutta pidän todella paljon leipomisesta. Välillä meinaan vain haukata liian isoja paloja... enkä nyt tarkoita valmiita teoksiani ;)
|
Kirjoittaja
Hieman hörhön äiti-ihmisen leipomuksia ja kikkailuja keittiössä.
|